Stand Up ja altavastaajan luvattu maa

Olin matkalla Debussyn konserttiin Upper West Sidelle ja henkisesti valmistautunut kuuntelemaan ihania ja rauhoittavia, impressionismin ruhtinaan säveliä. Paikalle saavuttuani huomasin pettymyksekseni, että konsertti oli peruttu sairastapauksen vuoksi. Voi ynseys! Olin raahautunut Brooklynista Manhattanille ja valmiiksi herkistyneenä auditiiviselle hyväilylle ja nyt yhtäkkiä vailla päämäärää.

Päätin keksiä jotain ja marssin lähimpään irkkupubiin. Hetken kauhisteltuani korkeita hintoja, päätin tilata vettä ja kaivoin kännykkäni esille. Melkeinpä jokaisessa new yorkilaisessa irkkupubissa on tarjolla WiFi ja selasinkin nopeasti sosiaalisen median markkinointisivut lävitse ja löysin alakaupungilta ilmaisen stand-up illan. Jos ei Debussya niin sitten komediaa, jospa herkkä mieleni sopeutuisi uuteen moodiin.

Kyseinen stand up -ilta sisälsi interaktiivisen osion: yleisön jäsenet saivat kirjoittaa maksimissaan 150-sanaisen, mahdollisimman huonon tarinan/näytelmän/runon, esittää sen ja voittaja saisi huiman palkinnon. Metrossa istuessani kirjoitinkin täysin surkean runon ja päätin voittaa kyseisen kilvan. Minulla oli nimittäin salainen ase, joka löytyy jokaiselta ulkomaille matkaavalta suomalaiselta:___________! (tähän voitte lisätä tussilla sen, mikä ekana mieleenne tuli, paljastan oikean vastauksen myöhemmin) 

Shit Lit - hieno tapahtuma, suosittelen!

Bunga’s Den -niminen klubi sijaitsi Chelseassa ja varmana voitosta marssin sisään. Morotin baarimikkoa ja ilahduin happy hourin edullisista juomatarjouksista. Pian olikin showtime ja juontaja Tim Racine (SPIKE TV, Comedy Central) astui lavalle. Esiintyvät koomikot olivat kovan kaliiberin kavereita, mm. Saturday Night Livessä, Conanissa ja muilla isoilla lavoilla esiintyneitä nimiä. Yksikään ei ollut nolo ja kaikilla oli naurettavia juttuja.

"Vuokraisäntäni on israelilainen ja luulee minunkin olevan juutalainen,

en uskalla kertoa hänelle, että olen Palestiinasta, koska en halua tulla kotiin ja huomata hänen asuvan huoneessani."

Sitten oli aika kilpailun! Juontaja kyseli, josko yleisössä olisi huonoja tarinoita kerrottavaksi. “Jee!”, huudahdin ja yllättäen perhoslegioona löysi tiensä vatsaani. Suomenkielinen huudahdukseni oli huomattu ja pian kävelinkin lavaa kohti. Kanssakilpailijoita oli neljä. Meidät laitettiin riviin pojottamaan lavavalojen häikäsemiksi, ja ajattelin, että onneksi kukaan ei tunne minua.

Juontaja pyysi vieressäni olevan kilpailijattaren mikkiständin luo. Hän kyseli kotipaikkakunnan ja nimen ja muita henkilötietoja ja vitsaili samalla. Kilpailijatar oli juonessa mukana ja vastaili hauskasti ja älykkäästi. Amerikkalaiset todella hallitsevat small-talkin, jopa tiukoissa paikoissa yleisön edessä.

Tämä kilpailija esitti 150-sanaisen näytelmän, joka oli huvittava ja kirvoitti aplodit yleisöltä. Seuraava kilpailija esitti todella oudon runon, ja yleisö tykkäsi. Sitten oli vuorossa lyhyt kertomus, jossa ei ollut mitään järkeä, mutta silti se nauratti. Toiseksi viimeisenä olinkin sitten minä, Team Finlandin ainoa edustaja ja Suomen maailmankuulun komediaskenen epävarma lipunkantaja.

Juontaja Racine kysyi mistä olen kotoisin. “Suomesta”, vastasin ja yleisö syttyi taputuksiin. Siinä vaiheessa tiesin, että voitan. Itsevarmuuteni oli yli 9000 ja vatsan pohjan perhoset muuttuivat sateenkaariksi. Olin varma voittaja, sillä olin underdog, altavastaaja, Rocky, Ali vs Foreman, Karate Kid - ja amerikkalaiset rakastavat altavastaajia.

Lisäksi olin ulkomaalainen ja vielä maasta, josta ihmiset jenkkilässä eivät yleensä tiedä mitään. Olin vaalea skandinaavi, jonka nimeä on vaikea lausua. Tajusin, että tämä myy. Racine tapaili nimeäni:

“Ya hoo..? Yu ho?”

“Who you callin' a ho?” vastasin ja iskin silmää yleisölle. Naurua, success. Vanha kunnon "Juho - you ho" -vitsi osoitti jälleen voimansa.

Juontaja hämääntyi hetkeksi ja kanssakilpailijat nieleskelivät. He tiesivät, että lavalla on nyt suomalainen altavastaaja

Lava oli minun ja oli aika esittää runoni. Metromatkan aikana oli mieleeni palautunut syksyiset Oulun musiikkivideofestarit, joissa olin tehnyt talkoolaishommia. Festarien loppujuhlassa pääsin todistamaan eräänlaista alastonta runonlaulantaa, jossa ihmeellinen mies lausui munasillaan Eppu Normaalin lyriikoita, lausuen joka sanan kahdesti. Jo tuolloin ihastelin nerokasta ja taiteellisesti vankkaa esitystapaa, ja kirjoittaessani 150 sanan runoani, päätin esitellä tämän metodin amerikkalaisyleisölle. Tein kuitenkin rohkean päätöksen pitää vaatteet päälläni.
(alla taidonnäyte kyseisen herran lausunnasta)

Tässä runoni, jonka jokainen sana siis sanottiin kahdesti:

Plurality

It was not of this world, he thought but kept on looking.

Pointy ears and more eyes than anyone would accept.

No way that is gonna qualify.

Still not convinced, but by this time tomorrow no one would care.

That the lover he had found was a true, tangible love.

Always there but still shameful. Above all, twice as much fun!

Yleisö oli ihmeissään ensimmäisten säkeiden ajan, mutta pian tajusi juttuni. Kun olin valmis, kohotin katseeni ja yleisö oli minun, olin tyrmännyt Ivan Dragon, ja suosionosoitusten saattelemana luovutin mikin juontajalle ja siirryin lavan takaosaan. Minun jälkeeni tullut kilpailija tiesi sen, minkä kaikki muutkin: game over, ulkomaalainen altavastaaja, Cinderella Man, oli jo voittanut tämän pelin.

Urheasti hän kuitenkin otti lavan ja oli hyvä, luultavasti olisi voittanut, jos ei olisi ollut paikallinen. Lopulta oli aika yleisöäänestyksen ja hurmioitunut yleisö mylvi minut voittajaksi! Kohotin käteni ilmaan ja silmieni takana oleva videotykki heijasti mieleeni liikuttavia kuvia ryysyistä rikkauksiin -tarinoista.

Ja palkintoni oli mieltä huumaava: 10 dollaria juontajan taskusta sekä Jimmy Fallonin kirja. Ah, kyllä tällä lyö leiviksi!
 
Voittajan oli kuitenkin helppo hymyillä ja minua suorastaan huvitti, kun kanssakilpailijat hehkuttivat, että “dude, I just love experimental poetry, it’s like, the future!”.

Minä olin ainoastaan tullut voittamaan, en tekemään taidetta.

Nyt kun olet lukenut tämän tarinan, tiedä se, että myös SINÄ voit olla voittaja. Sinun tarvitsee vain olla altavastaaja, ulkomaalainen ja uskaltaa nostaa kätesi ja ilmoittautua. Tässä maassa yleisö on sinun.

Mutta tämän tempun voi tehdä vain kerran. Kun olet kerran voittanut, sinusta tuleekin suosikki, sinun on oikeasti seuraavalla kerralla osattava jotain, etkä voi vain luottaa siihen, että sisäinen Sylvester Stallonesi hoitaa homman kotia ja sinä vain nautit parrasvaloista.

Meillä suomalaisilla on salainen ase: olemme missä tahansa altavastaajia. Siksi meistä tykätään.

Vinkkini kuuluukin:
Katso Rocky I - V (plus se uusin Balboa). Tule New Yorkiin, ja osallistu jokaiseen mahdolliseen julkiseen kilpaan. Ulkomaalaisena* sinulla on lähtökohtaisesti parempi mahdollisuus voittaa.

Muista käyttää momentumisi johonkin kilpailuun, jossa palkinto on yli 10 dollaria.

-Juho

Bonus: Saunamiesvitsi!
Miksi kutsutaan saunamiestä, joka asuu lauteittesi alla?
-Altavastaajaksi.
Har har har.

*Disclaimer: joissain paikoissa sinun täytyy nimenomaan olla valkoihoinen ulkomaalainen, jotta voitto olisi varma!

Kuume, part I: HEL - NYC "Smell The Money"

Boom! Tässä osa numero yksi eeppisestä Kuume-videosaagasta, muista tilata ja seurata
ja twiitata ja tekstata! Pahoittelut tärisevästä kamerasta, mutta tämä olikin vasta eka pätkä, kyllä tämä käsi tästä vakaantuu.

-Juho

Minä olen Juho ja luet Kuume-blogia. Tervetuloa! Kerron sinulle tarinoitani matkan varrelta sanoin, kuvin ja videoin. Tämän blogin sivuilta löydät vinkkejä liittyen matkailuun, elämiseen, reppureissaamiseen, budjetin pitämiseen ja no, oikeastaan mihin tahansa. Tätä blogia voisi ehkä kutsua rehelliseksi matkablogiksi ihmisille, jotka eivät halua maksaa kahdeksaa dollaria kaljasta tai lukea muka-köyhien trust fund -hipsterien elämää suuremmista alternativemusa- ja Punk IPA -fiilistelyistä.

Tälle sivulle ilmestyy tasaiseen tahtiin kirjoituksia, kuvia ja videoita reissun päältä erikoisista ja ihan tavallisista asioista. Yhdistävänä tekijänä kaikilla on (tietysti minä!!) se, että nämä asiat ovat jollain tavalla muistamisen arvoisia.

Asun tällä hetkellä New York Cityssä, Harlemissa ja työskentelen harjoittelijana paikallisessa suomalaisessa instituutissa. Muutin tammikuun lopussa mukavasta Itä-Tuiran kattohuoneistostani kylmään ja lumiseen New Yorkiin ja tarkoitukseni on pakoilla Suomea mahdollisimman pitkään. Tässä tapauksessa kyse on hyvin pitkälti rahasta ja siitä, mitä elämälleni keksin, mutta New Yorkissa olen ainakin heinäkuun loppuun.

Miksi kuume?

Kuume sanana on kiehtova ja lääketieteellisen määritelmänsä lisäksi katson sen kuvaavan tilaa, jossa ihminen kaipaa jotain; odottaa jotain kuumeisesti tai epätoivoisesti selvittää levottomuutensa syytä. Kuume tässä tapauksessa merkitsee minulle tietynlaista inspiraatiota, luovuuden tilaa - monien taiteilijoiden kerrotaan tehneen jotain teostaan kuumeisesti, miltei transsissa.

Tämän blogin nimeksi kuume valikoitui siksi, että kuume on taistelua. Kehon kamppailua infektiota vastaan toki, mutta myös yksilön taistelua tyytymistä, harmautta ja alistumista vastaan; henkistä oman paikkansa löytämistä. Minulla on kuume, jota haluan ruokkia matkustamalla, kokemalla ja lähtemällä. Kuume, kiihko, antaumus, hehku, palo, polte. Kaikki nämä ovat syttymisen, inspiraation ja intohimon merkkejä - ja elämä ilman intohimoa on valhetta.

Kuume on eksistentialistinen kriisi.

Siinäpä kaikille sulateltavaa. Kertokaa totuutta rakastaville ja teennäisyyttä vihaaville kavereillenne Kuumeesta ja muistakaa elää!

-Juho a.k.a. DengueBro